Tietoja meistä

Maailmanlaajuinen teknologiayhtiö Shutterstock on luonut laajimman ja eläväisimmän kaksipuoleisen kaupankäyntiympäristön luovan alan ammattilaisille lisensoidulle sisällölle – mukaan lukien kuvat, videot ja musiikki – sekä innovatiivisille työkaluille, jotka ruokkivat luovia prosesseja.

Yritys on laajentanut portfolionsa kattamaan tulossuuntautuneen mediakokoelmatoimisto Bigstockin, valvotun ja rojaltittoman musiikkikirjasto PremiumBeatin, kansainvälisen tiedotusvälinekentän toimituksellisten kuvien ensiluokkaisena lähteenä toimivan Rex Featuresin sekä liiketoimintaa tukevaksi suunniteltu pilvipohjaisen digitaalisen omaisuuden hallinnointialusta WebDAMin. Sen lisäksi yritys on luonut Offsetin, korkealuokkaisen kuvakokoelman.

  1. Jon Oringer

    Perustaja, puheenjohtaja ja toimitusjohtaja

    @JonOringer

    Jon perusti Shutterstock-yrityksen vuonna 2003 tuhansilla omilla digikuvilla. Koska hän toimi sarjayrittäjänä, hän huomasi, että hän tarvitsee lisensoitavia kuvia edulliseen hintaan. Näin hän kehitti ensimmäisen globaalin tilauskuvien markkinapaikan. Siitä lähtien Shutterstock on kasvanut palveluyritysten, markkinointitoimistojen ja tiedotusvälineorganisaatioiden brändiportfolioksi, jolla on kaikki tarvittavat luovat ja toimitukselliset ominaisuudet. Jonilla on tietojenkäsittelyopin MS-tutkinto Columbiasta ja tietojenkäsittelyopin ja matematiikan BS-tutkinto Stony Brookista.

  2. Steven Berns

    Talousjohtaja

    Steven Berns on Shutterstockin talousjohtaja, hänen tehtävänään yrityksen strategisen näkemyksen edistäminen ja johtaminen yrityksen rahoitukseen ja lakiasioihin liittyvissä asioissa. Stevenillä on melkein 30 vuoden kokemus globaalista taloushallinnasta, yritysostoista ja liiketoiminnoista, sisältäen talousjohtajan tehtävät sekä Tribune Media Companyssa, joka on television ja digitaalisen median yritys, että Revlonilla, joka tunnetaan kansainvälisenä kosmetiikan ja kauneudenhoitotuotteiden valmistajana. Berns on valantehnyt tilintarkastaja ja hän valmistunut Lehighin yliopiston luonnontieteiden kandidaatiksi ja kauppatieteiden maisteriksi Sternin kauppakoulusta New Yorkissa.

  3. Tracy Kim

    Chief of Staff

    Tracy Kim työskentelee Shutterstockilla varapuheenjohtajana ja Chief of Staff -asemassa People Strategy and Operations -toiminnoissa. Ennen Shutterstockille tuloaan Tracy toimi johdon konsulttina McKinsey & Company -yrityksessä ja johti Licensing and Strategic Initiatives -toimintoja Weight Watchers International -yrityksessä. Tracy on kotoisin St. Louisista ja suorittanut BA-tutkintonsa perustieteissä Stanfordin yliopistosta ja MBA-tutkintonsa Harvardin yliopistosta.

  4. Catherine Ulrich

    Chief Product Officer

    Shutterstockin ensimmäisenä päätuotetoiminhenkilönä toimiva Catherine on vastuussa yrityksen kokonaisstrategian ja innovaatiosuunnitelman johtamisesta. Catherinella on kokemusta globaalien tilaustuotteiden luomisesta, jotka ilahduttavat asiakkaita ja ovat helppokäyttöisiä käyttöympäristöstä tai laitteesta huolimatta. Viime aikoina Catherine toimi Weight Watchers -yrityksen päätuotetoimihenkilönä, jossa hän valvoi tuotetta, käyttöliittymää ja suunnittelua sekä sisältö- ja asiakasanalyysiryhmiä. Ms. Ulrich sai Harvard College -oppilaitoksesta insinööritaidon BA-tutkinnon.

  5. Craig Felenstein

    SVP, Investor Relations

    Craig Felenstein tuli Shutterstockille maaliskuussa 2015 johtamaan sijoittajasuhteita ja toimimaan keskeisessä roolissa taloudellisissa toiminnoissa rahoitusryhmän johtohenkilönä. Hän tuli Shutterstockille Discovery Communications -yrityksestä, jossa hän toimi viimeksi sijoittajasuhteiden varatoimitusjohtajana ja digitoimintojen rahoituspäällikkönä. Aikaisemmin urallaan hän toimi kahdeksan vuoden ajan News Corporation -yhtiön sijoittajasuhteiden varapresidenttinä ja rahoitus- ja kirjanpitoroolissa Viacomilla ja Arthur Andersonilla. Mr. Felensteinillä on kirjanpidon tieteen kandidaatin tutkinto New Yorkin osavaliton yliopistosta Binghamtonista.

  6. Nick Flynn

    SVP, Enterprise Sales ja Account Management

    Nick liittyi Shutterstockiin vuonna 2011 myyntien ja varapresidenttinä ja asiakastilipäällikkönä. Nykyisessä roolissan yritysmyyntien ja asiakastilien hallinnan varapresidenttinä Nick johtaa Shutterstockin globaaleja yritysmyyntejä, asiakaspalvelua ja asiakastilien hallintaryhmiä. Ennen Shutterstockille tuloaan Nick toimi UGO Entertainment -yrityksen myyntien varapresidenttinä ja Vivendi Universal Entertainment -yrityksen alueellisena myyntipäällikkönä. Nickillä on yritysviestinnän tutkinto Elonin yliopistosta Pohjois-Carolinan osavaltiosta.

  7. Ben Pfeifer

    VP/GM, New Business

    Ben Pfeifer tuli Shutterstockiin vuonna 2011 johtamaan Shutterstock Footage ja Bigstock -tiimejä. Ben keskittyy nykyisessä VP of New Business -asemassaan erityisesti liiketoimintastrategiaan, liiketoimiin ja taloudelliseen suoriutumiseen kehitettäessä ja synnytettäessä liiketoimintayksiköitä Shutterstockin sisällä. Ennen Shutterstockille tuloaan Ben työskenteli Hong Kongissa ja Bangkokissa sijoituspankkiirina, ja hän on virallistettu talousanalyytikko. Ben suoritti MBA-tutkintonsa INSEAD-kauppakorkeakoulussa Ranskassa.

  8. Jody Vandergriff

    Co-Founder, CEO & WebDAM

    WebDAM-yrityksen toimitusjohtajana Jody johtaa yritysstrategiaa ja tuotevisiota. Hän on rakentanut uransa ohjelmistokehityksessä ja biotieteissä Celera Genomics -yrityksessäon sydämeltään insinööri Hän on julkaissut yli 20 tieteellistä artikkelia ja tiivistelmää, on yksi kirjan "Biological Database Modeling" kirjoittajista ja hänellä on patentti tämän alueen tutkimuksesta. Jodyllä on molekyyligenetiikan B.S.-tutkinto Ohion osavaltion yliopistosta. Hän suoritti tietojenkäsittelyn M.S.-tutkinnon San Franciscon osavaltion yliopistosta.

  9. Paul Brennan

    VP, Content Operations

    Paul Brennan tuli Shutterstockille vuonna 2013 VP of Content Operations -asemaan, jossa hän skaalasi kansainvälisiä tiimejä ja sisällönhallintajärjestelmiä saavuttamaan uusia toiminnallisen erinomaisuuden tasoja. Ennen Shutterstockille tuloaan Paul toimi Senior Director of Content Operations -asemassa ProQuest- ja Gracenote (Sony) -yrityksissä. Paul aloitti uransa musiikkiteollisuudessa Operations Manager -asemassa HMV:llä. Paul on suorittanut BE-tutkinnon sähkötekniikassa Dublin Institute of Technology -oppilaitoksessa.

  10. Laurie Harrison

    VP, General Counsel ja Secretary

    Vice President, General Counsel ja Secretary-asemissa toimiva Laurie johtaa kyvykästä lainopillista osastoa, joka tukee Shutterstockin maailmanlaajuisia toimintoja. Ennen yritykseen tuloaan tammikuussa 2015 Laurie toimi Vice President ja Senior Counsel -asemissa Corporate Affairs -osastolla ACE Group -yrityksessä, joka on yksi maailman laajimmista monialaisista omaisuus- ja tapaturmavakuutusyhtiöistä, ja hän työskenteli myös liki seitsemän vuotta Deputy General Counsel -asemassa EnerNOC, Inc. -yrityksessä, jonka erikoisalaa ovat energiatehokkuusohjelmistot. Laillisen neuvonantajan virkansa ohella Harrison sovelsi yhtiö- ja arvopaperilakia seitsemän vuoden ajan WilmerHale-yrityksessä Bostonissa. Lauriella on JD-tutkinto Northeastern University School of Law -oppilaitoksesta ja B.A.-tutkinto Georgetown University -yliopistosta.

  11. Gerd Mittmann

    VP, Marketing APAC & EMEA

    Gerd Mittmann liittyi Shutterstockiin vuonna 2011, ja johti yrityksen kansainvälisiä pyrkimyksiä tuotteen lokalisoinnista sisällön hankintaan, markkinointiin, myynteihin ja henkilöstön hankintaan. Hän toimii parhaillaan markkinoinnin varapresidenttinä APAC- ja EMEA-alueilla ja keskittyy markkinointipyrkimyksiin Shutterstock-asiakkaille ja osallistujille näillä alueilla. Gerd toimi aikaisemmin kansainvälisen liiketoiminnan varapresidenttinä Weightwatchers.comilla. Siellä hän vastasi kansainvälisestä tilausliiketoiminnasta EMEA- ja APAC-alueilla. Hän aloitti uransa julkaisutoiminnassa, ja toimi useissa eri asemissa IDG Communications -yrityksessä Saksassa. Gerdillä on englanninkielen ja maantieteen BA Augsburgin yliopistosta Saksasta.